Ingmar Bergman

14. heinäkuuta 1918 Uppsala – 30. heinäkuuta 2007 Fårö
---------------------------------------------------------------------

Minä en ole kovin elokuvakultturelli. Katson yleensä vain hyväntuulisia elokuvia. Bergman on muutaman hyväntuulisen elokuvansa ansiosta saanut minut katsomaan muutaman vähemmän hyväntuulisen elokuvan. Niistä suosikkini on Mansikkapaikka. Tai ehkä se olisi Suden hetki, jos näkisin sen nyt hieman vanhempana uudelleen. Elokuva-arkiston kankaalla, se pääsi kyllä oikeuksiinsa, mutta oli ehdottomasti shokki. Niistä tasan kahdesta komediasta, joista pidän, suosikkini on Kesäyön hymyilyä. Se on nokkelan napakka ja sen henkilöt joutuvat kaikki lämpimän pilkan kohteiksi. Lämmin huumori on se, joka vetää minua puoleensa. Bergmanin kirjoista suosikkini on Sunnuntailapsi, tunnelmaltaan hyvin vahva, lähes makaaberi lapsuuskuvaus.
Katso:
26. helmikuuta otsikolla "Mennyt maailma".

Desirée ja kaksi rakastajaa kesäyön hymyillessä.

Sen pituinen se

Toimituksessa on hyvin hiljaista. Ilmastoinnin huminan ja Pasilan tasaisen liikenteen surinan katkaisee satunnaisesti vain käytävällä kopisevat korot ja toimitussihteerin helkkyvä nauru. Kesätaittaja istuu viimeistä päivää koneensa ääressä ja kirjoittaa blogiaan. Taitettavaa ei liiemmälti enää ole. Kesätaittaja toi mukanaan paketin After eight suklaata ja kiitos kortin kuluneesta kesästä. Hänellä on ollut antoisa ja mukava kesä. Vaikka hänestä on hiukan haikea lähteä hyvin tutuksi käyneestä ja mainiosta työpaikasta, kesätaittaja tekee sen kuitenkin hyvillä mielin.

Asioiden määräaikaisuudessa on vapauden ja turvallisuuden tunnetta. Tämä riippuu tietenkin elämäntilanteesta. Tällähetkellä näin on hyvä. Ei yhtään enempää, eikä yhtään vähempää. Toista olisi, jos pitäsi miettiä asuntolainaa taikka perheen aiheuttamia kuluja. Perheetön kesätaittaja odottaa innolla kouluun paluuta. Ei mitenkään kohtuttoman innokkaasti, sillä tuleva vuosi tulee olemaan työntäyteinen. Tällä hetkellä on hyvä näin. On hetki aikaa hengähtää ja olla murehtimatta tulevia. Kesätaittaja tietää jäävänsä kaipaamaan toimituksen arjen tasaistuutta, järkeviä työtunteja ja iloista ja työyhteisöä. Ennen kaikkea kesätaittaja jää kaipaamaan vapaita viikonloppuja. Vielä ei kuitenkaan ole syytä kaivata itse kesää sillä se on yhä läsnä. Silti auringonvalossa ja tuulenvireessä on jo syksyistä kirpakkuutta.

Kesätaittajalla on edessään identitettikriisi, sillä tämän päivän jälkeen hän ei enää ole kesätaittaja.