Kun talvi tallustelee päivä päivältä lähemmäksi ja sulkee minut ja elämäni pimeään ja kylmään syleilyynsä, minä pakenen sisätiloihin. En turhaan häiritse pimeyttä karkealla valaistuksella, vaan sytytän pieniä valoja sinne tänne jättäen pimeälle tilaa. Kylmää en kuitenkaan kutsu sisään. Sen paikka on ulkona.
Vedän villasukat jalkaan, keitän ison kupillisen teetä ja vedän viltin itseni ja nojatuolin yli. Olen valmis nojatuolimatkalle.
Kun tuuli puhaltaa lumisia pyörteitä vasten ikkuinoita, katoan kirjan kansien väliin. Joskus on niin mukava olla, että unohdun matkanvarrelle. Ihaillen rauhallista hetkeä istun aivan hiljaa tarina sylissäni. Tarinalla on aikaa, ja jos annan itselleni luvan, sitä on myös minulla.
Haluan kertoa tarinan uudestaan.
Syystalvi on kirjojen lukemista varten. Syystalvella minä kaipaan kauemmas kuin tavallisesti. Silloin minä hiivin pimeän turvin kulttuurin paksuille ja kiemurasille juurakoille ja kaivaudun mytologian maailmaan.
Löysin aivan loistavan kirjasarjan. Olen lukenut yhden siihen kuuluvan kirjan jo paljon aikaisemmin ystävän suosituksesta. Se oli Margaret Atwoodin Penelopeia. Kirja on aivan uskomattoman tarkkanäköinen ja jopa satiirinen, sekä mitä suurimmassa määrin feministinen kannanotto Odysseuksen harhailusta. Muistan silloin miettineeni, että tällaista haluaisin lukea lisää. Nyt syksyllä samainen ystävä suositteli toista kirjaa. Se oli Jeanette Wintersonin Paino. Kirja käsitteli niin ikään myyttiä. Tällä kertaa Atlaksen ja Herakleen tarinaa, sekä jotakin muuta. Se käsitteli itseään tarinan kertomista. Vasta kun löysin kolmannen mytologiaa sivuavan kirjan, Alexander McCall Smithin Unien Anguksen, tajusin että kyseessä oli alun alkaenkin kirjasarja sen kaikkein laveammassa merkityksessä. Useita kirjailijoita on maailmanlaajuisesti pyydetty kirjoittamaan mytologiasta. Kukin on lähtenyt omaan suuntaansa ja löytänyt oman tarinansa.
Ja kukin kertoo tarinan uudestaan.
Tämä mielettömän kunnianhimoinen hanke on aivan loistava idea. Olen aivan myyty!
Luin myös Juha Ruusuvuoren uusimman kirjan Pyhän kalan kultti. Se oli astunut askeleen pidemmälle, kuin edeltääjänsä Nokian nuoriso-ohjaaja. Kerronta tempaa mukaansa ja juonen kummallisuudet pitävät muutoinkin valpasta lukijaa otteessaan. Kirjan takakannessa sitä kutsuttiin Taalintehtaan maagiseksi realismiksi. Pidän kummastakin, sekä Taalintehtaasta, että maagisesta realismista, joten minun kohdallani teos osui maaliin. Ruusuvuori on usean historiallisen kirjan jälkeen hivuttautunut hiljalleen tulevaisuuteen. Ruusuvuoren kirjat ovat helmiä, jotka nuorempana nielin ahmiessani kaikenkarvaisia historiallisia kirjoja.
Maagisen realismin tiimoilta voisin mainita vielä Pasi Ilmari Jääskeläisen mykistävän esikoiskirjan Lumikko ja yhdeksän muuta. Lukekaa se ja päättäkää itse.
Taian tunnetta talveen ja hyviä kirjoja talvi-iltoihin.
