
Matkailuintoni sai vihdoin täyttymyksensä viime maaliskuussa. Vierailin jälleen ystäväni A:n luona, tällä kertaa eräässä toisessa metropolissa, jota tämä maailmankansalainen tällähetkellä asuttaa. Lontoossa.
Hyvän ystävän luona vierailu saa suurkaupungin tuntumaan tutulta ja kodikkaalta. Lontoo tuntui tosin tutulta jo ensimmäisellä käynnillä. Benny Hillistä ja lapsuudesta lähtien ovat käyneet tutuiksi St. Pauls Chatedral ja Thames. Sarjoja riittää. Lovejoy, Taistelupari ja vaikka Kyllä herra ministeri. 80-luvun Lontoo oli vielä ehkä hieman viattomampi, mutta niin olin siihen aikaan minäkin.

Lontoo lienee jo historiansa puolesta yksi maailman merkittävimmistä pääkaupungeista. Sen suurta kokoa on hankala hahmottaa maasta käsin. Läheltä katsottuna kaikki on ihmisen kokoista. Kaupunginosat muodostavat pieniä kyliä, joissa talot kumartuvat ihmisten puoleen ja pienet kujat johtavat pienelle aukiolle tai puistoon. Puistot eivät ehkä ole luontoa nähneetkään, mutta ikänsä puoelsta ne ovat lunastaneet paikkansa. Satoja vuosia puistot ovat kasvaneet ja juurtuneet paikoilleen ja tehneet keinotekoisesta luonnollista.

Lontoossa on sopivassa suhteessa jotakin hyvin tuttua ja jotakin vierasta ja kutkuttavan kysymyksiä herättävää. Se mikä on Lontoossa suurta, koostuu pienistä yksityiskohdista, joita tämä kaupungintapainen on täynänsä. Elämyksistä suurimpia ovat usein ne pienimmät.
