Oppi on syvä ojanpohja

Miten ihmiset osaavat opiskella? Minulle tämä ei ole lainkaan luontaista. Opiskelemisen osaaminen on ihan oma taitolajinsa. Kapulana rattaissa ovat kenties työvuodet opintojen välissä. Jostakin syystä illat tahtovat mennä kaikenlaisissa riennoissa, jolleivät jopa iltatöissä. En muista koskaan sisäistäneeni sitä faktaa, että opiskelijan olisi tehtävä jotakin, myös niin kutsutun koulupäivän jälkeen. Pakko, tai T:tä mukaillen Paniikki, on paras muusa. Tämä näyttää käyvän jälleen toteen, kun viimeinen opiskeluvuosi on pyörähtänyt käyntiin. Sen sijaan, että ahkeroisin rästiin jääneiden töiden parissa, minulle alkaa kertyä uusia rästitöitä. Lopputyöaiheen epävarmuus on oma murheen kryyninsä, ja se tosiasia, että aikaa on lopulta niin vähän. Mistä ihmiselle syntyy rutiini "läksyjen" tekoon iltaisin. Mistä ihminen saa voimia sellaiseen pitkien päivien jälkeen. Seitsemän kuukauden työrupeaman jälkeen tuntuu aina vain työläämmältä palata iltapuhteiden pariin. Takana on duunarin iltavapaat. Voi suru.