Näin kesän korvalla tunnen kummallista kutinaa. Ei pelkoa borrelioosista. Ei ainakaan vielä. Luonnossa alkaa jo nyt olla kaikkea ylenpalttisesti. Ruohoa, lehtiä, vihreää, erilaisia kukkia, erilaisia tuoksuja ja valoa. Niin paljon valoa, että päivät tuntuvat venyvän ja kasvavan mitoiltaan. Harmaat ikkunalasit saivat tänään kyytiä. Niin myös verhot ja tomuinen lattia. Paljon on vielä tekemistä, mutta tänään Asuntoni karisti enimmät talven tomut. Kaikki maistuu jotenkin paremmalta. Kevään loppurutistus saa odottavalle kannalle. Ihan kuin luvassa olisi jokin yllätys. Ehkä onkin. Kesään suhtautuu lapsenuskolla. Se ei koskaan pääty. Kesälle ladataan odotuksia ja suunnitelmia enemmän kuin se kantaakaan, mutta siitä viis. Se kuuluu kesän illuusioon. Parhaita ovat kesäyöt.
Minulla on muutamia viikonloppuaikomuksia, joiden soisin tuntuvan hetkinä ikusuudelta. Kesäisen arjen ja kesätyön lomaan liukuu hetki ajattomuutta. Kaikki nämä aikomukset liittyvät matkoihin. On muutamia pyhiinvaelluskohteita, joissa paikka saa unohtamaan ajan. Ne sijaitsevat Lounais-rannikolla, veden äärellä. Yksi sellainen on Raaseporin linna. Siellä on pitää käydä aamuyöstä. Silloin kun valo hieman kajastelee itäisten metsien takaa ja linnut aloittavat konserttinsa. Pelloilla käyskentelevät hirvet jäävät yllätettyinä tuijottamaan yöllistä kulkijaa. Kaikki äänet kuuluvat paremmin ja tuoksut ovat voimakkaampia kosteassa ilmassa. Silloin hymyilee kesäyö ja minä vastaan hymyyn.
1 comment:
Kesäyöt, kesäyöt... Täällä kevätyöt ovat mustia ja kuumia, mutta suomen kesäyöt ovat kuulaita ja kirkkaita. The summer of '98, muistan kaiken.
Post a Comment