Satunnainen matkailija

Katselin juuri AK:n blogia ja kuvia kaukomailta. Tuli suunnaton halu matkustaa. Käyhän tämä nojatuolimatkailukin. Muut matkatkoon ja kerätköön minulle maailmalta kokemuksia. Matkailun innoittamana avasin kuitenkin kuvakansion viime keväiseltä Milanon matkaltani. Päätin kirjoittaa ensimmäisestä kuvasta, jonka sattuman varaisesti avaan. Minua lykästi.



Kävelimme Duomon ohi iltasella. Satuin katsomaan ylös ja jotenkin minusta tuntui, että olin joutunut sisään satukirjan kuvitukseen. Kadulla kuitenkin jatkui tavallinen pauhu ja puheen sorina. Tämän kuvan otin ihan matkan alkupuolella, jollen jopa ensimmäisenä iltana. Se oli kummallinen viikko. Suuren kaupungin vilinässä minä luin, nukuin ja rentouduin. Joka päivä tein pyhiinvaelluksen Duomon äärelle ja sieltä Sforzan linnalle. Iltoja lukuun ottamatta se on yksinäisin lomamatka jonka olen koskaan tehnyt. Hiljaisuuden retriitti kaupungin vilinässä. Todella hiljainen retriitti, koska en hallitse italiaa. Iltaisin kyllä puhuin senkin edestä. Jo yhdessä viikossa olin todella pahasti rutinoitunut lomailija (ks. Maailmankylän kirjeenvaihtaja).

Mikäpä muu minua yksinäisyydessäni veti niin puoleensa kuin historia. Eäänä iltapäivänä löysin seikkailullani sattumalta todella vanhan kirkon. Se oli aika tavalla kokoon kursittu ja tilkitty. Milano on saanut karhun osansa sotimisesta ja hävityksestä. Kirkon nimi oli kutkuttavasti Sant' Ambrogio. Sen on rakennuttanut piispa Ambrosius 300-luvun viimeisellä neljänneksellä. Jos yllätyksekseni pidin Egyptin taidetta koskettavana (ks. Mennyt maailma), en kyllä uskonut liikuttuvani varhaiskristillisestä kirkosta. Näette kyllä miksi sitten liikutuin. Tätä sorttia oli enemmänkin. Häveliäisyyden nimissä, en kehdannut kuvata kirkon sisällä. Siellä oli todella herkullinen pässinpäin koristeltu pylväänpää.



Pienistä löydöistä riemastuu aina tavattomasti. Tarkkailemalla sitä määrittää itselleen oman tilan vieraassa paikassa. Voi kun muistaisi pitää silmänsä auki kotioloissakin. Luultavasti on hyvä pistää nenänsä kotiläävän ulkopuolelle aina silloin tällöin. Jos se siitä on kiinni, otan vaikka nojatuolin mukaan. Minusta tuntuu, että haistan matkan lähistöllä. Ehkäpä. Kuka tietää.